Korkein oikeus (KKO) antoi viime vuonna hieman yli 100 ennakkopäätöstä. Teimme yhteenvedon liikejuridiikan eri osa-alueiden kannalta mielenkiintoisimmista ennakkoratkaisuista. Ratkaisuihin voi tutustua koko-naisuudessaan esimerkiksi osoitteessa www.finlex.fi.

Tapaus liittyi vuonna 1895 tehtyihin kiinteistökauppoihin, joissa tilalliset myivät myllykiinteistönsä ja koski-osuutensa ostajana toimineelle teollisuusyhtiölle. Kauppakirjoissa oli sovittu myyjien ikuisista vastikkeettomista jauhatusoikeuksista ja tästä johtuen ostaja ja sen seuraajat olivat ylläpitäneet myyjien seuraajien hy-väksi myllyä vuoteen 2011 saakka. Sopijapuoleksi tullut yhtiö irtisanoi kesäkuussa 2011 vastikkeettomia jauhatusoikeuksia koskevat sopimukset. Osa jauhatusoikeuksien omistajista vaati kanteella ensisijaisesti jauhatusoikeuden pysyttämistä ja toissijaisesti korvauksia sopimuksen oikeudettomasta irtisanomisesta.

Korkein oikeus ratkaisi riidan yhtiön hyväksi, vaikka sopimukset oli sanamuotonsa perusteella tarkoitettu pysyväksi järjestelyksi. Perusteluina korkein oikeus totesi mm. että, jos ikuisesti voimassa olevaksi eli siis pysyväksi järjestelyksi tarkoitetusta sopimuksesta on tullut toiselle osapuolelle kohtuuttoman rasittava, esi-merkiksi olosuhteiden muutoksista johtuen, myös tällainen sopimus voi poikkeuksellisesti olla irtisanottavissa kohtuullista irtisanomisaikaa noudattaen.

KKO 2019:76 Työsuhteen päättämissopimuksen pätemättömyys

Työnantaja oli kesken työpäivän kutsunut työntekijän neuvotteluun, jossa työnantaja ehdotti työntekijälle tämän työsuhteen sovinnollista päättämistä ns. työsuhteen päättämissopimuksella. Työntekijälle ei ollut ennalta ilmoitettu, että tapaamisessa oli tarkoitus käsitellä hänen työsuhteensa päättämistä. Neuvottelut kestivät noin kaksi tuntia, jonka aikana sopimusta muokattiin työntekijälle hieman edullisempaan suuntaan ja välillä pidettiin tauko, jonka aikana työntekijä oli saanut harkita asiaa ja puhua puhelimessa muiden kanssa. Neuvottelun päätteeksi työntekijä suostui allekirjoittamaan sopimuksen irtisanoutumisestaan. Myöhemmin työntekijä riitautti sopimuksen pätevyyden.

Korkein oikeus vahvisti, että työsopimus voidaan päättää osapuolten välisellä sopimuksella, vaikka työsopimuslaki ei nimenomaisesti tällaista päättämismuotoa tunnekaan. Päättämissopimuksen pätevyyttä tulee arvioida yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden ja säännösten perusteella. Myös työsopimuslain päät-tämismenettelyä koskevilla säännöksillä on merkitystä arvioinnissa.

Kyseisessä tapauksessa korkein oikeus katsoi asiaa kokonaisuutena harkiten päättämissopimuksen päte-mättömäksi. Korkeimman oikeuden mukaan työnantajan voidaan edellyttää järjestävän sopimuksenteko-olosuhteet sellaisiksi, että myös työntekijällä on riittävästi aikaa ja muutoinkin asianmukaiset edellytykset harkita sopimuksen merkitystä ja sen ehtoja ennen sopimukseen sitoutumista.

Näkemyksemme mukaan päättämissopimuksen pätemättömyysriskiä ei ole syytä ylikorostaa, kyseessä oli poikkeuksellisen lyhyellä aikataululla suoritettu neuvottelu. Päättämissopimus lienee työnantajan kannalta edelleen selvästi yksipuolista irtisanomista juridisesti turvallisempi päättämistapa.

Tapauksessa rakennusurakan tilaaja oli lähettänyt urakoitsijalle reklamaatiokirjeen, jossa oli lueteltu urakoitsijan virheitä ja edellytetty niiden korjaamista. Kun urakoitsija kieltäytyi korjauksista, tilaaja korjautti virheet ja vaati myöhemmin urakoitsijaa korvaamaan virheiden selvittely- ja korjauskustannukset. Urakoitsijan mukaan tilaajan vaatimus oli vanhentunut vahingonkorvausvaatimuksen osalta, koska vahingonkorvausvaatimuksen vanhentumista ei ollut katkaistu tilaajan lähettämällä oikaisuvaatimuskirjeellä, jossa ei yksilöity velkojan vaatimusta eikä aiheutunutta vahinkoa. Tapauksessa oli kyse siis siitä, mitä vaaditaan sopimussuhteeseen perustuvan toissijaisen vahingonkorvausvaatimuksen vanhenemisen katkaisemiselta.

Vanhentumislain 10 §:n mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Kun kysymys on vanhentumislain 7 §:ssä tarkoitetusta vahingonkorvauksesta, velkojan tekemästä muistutuksesta on käytävä ilmi velan peruste ja määrä kohtuudella vaaditta-valla tavalla, jolleivat ne ole velallisen tiedossa.

Korkeimman oikeuden mukaan vanhentumisen katkaisulle asettavissa vaatimuksissa otetaan huomioon mm. velkojan mahdollisuudet yksilöidä vaatimuksensa katkaisutoimessa sekä velallisen edellytykset itse arvioida ja selvittää vaatimuksen sisältöä. Lisäksi sopimukseen perustuvien vaatimusten osalta korkein oikeus katsoi, että ensisijaisen sopimusrikkomuksen oikaisuvaatimuksen sijaan vaihtoehtoisesti tulevan korvausvaatimuksen vanhentumisen katkaisemiseksi on yleensä riittävää, että velkoja ilmoittaa katkaisutoimessaan vaatimustensa perusteena olevan sopimusrikkomuksen sekä sen oikaisua koskevan vaatimuksen riittävän täs-mällisesti.

Tässä tapauksessa korkein oikein katsoi, että tilaaja oli virheen oikaisua vaatineella reklamaatiokirjeellään katkaissut vanhentumisen myös esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksen osalta.

Vaikka korkein oikeus tässä tapauksessa valitsi vanhentumiseen liittyen velkojan kannalta kahdesta mah-dollisesta tulkintavaihtoehdosta lievemmän, niin luonnollisesti huolellisen velkojan kannattaa jatkossakin pyrkiä yksilöimään vaatimuksensa peruste ja määrä mahdollisimman tarkasti ja tarvittaessa myöhemmin päivittää vaatimustaan perusteiden ja määrien selvitessä tarkemmin.

Yli kymmenen vuoden ajan eri tuomioistuimissa puituun ns. asfalttikartelliin liittyen korkein oikeus antoi ennakkoratkaisun, joka koski vahingonkorvausvastuun ulottuvuutta. Kolme kilpailunrajoitukseen aikanaan osallistunutta osakeyhtiötä oli purettu vapaaehtoisessa selvitysmenettelyssä, ja liiketoiminnat olivat siirtyneet kunkin puretun yhtiön ainoalle osakkeenomistajalle. Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, olivatko liiketoimintaa jatkaneet yhtiöt vahingonkorvausvastuussa purettujen yhtiöiden kilpailun rajoit-tamisesta aiheutuneista vahingoista.

Asiassa esitettiin ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle. Unionin tuomioistuin katsoi taloudellisen jatkuvuuden periaatteeseen vedoten, että purettujen yhtiöiden liiketoimintaa jatkaneet yritykset olivat vastuussa kartellista aiheutuneista vahingoista. Korkein oikeus ratkaisi asian odotetusti ennakkoratkaisun mukaisesti. Perusteluissa vahvistettiin, että kilpailuoikeuden rikkomisesta juontuvan vahingonkorvausvelvolli-suuden laajuutta arvioidaan siis samoin perustein, joiden mukaan määritetään kilpailuoikeudellisesta seu-raamusmaksusta vastuussa olevien piiri.

Ratkaisu liittyy voimakkaasti EU:n kilpailuoikeuden soveltamiseen ja näin ollen on hyvä huomioida, ettei siinä esitetyt vastuun kanavoitumissäännöt sellaisenaan soveltune kilpailuoikeuden ulkopuolella.

Ratkaisussa arvioitiin sitä, voiko velkojan passiivisuus johtaa velan lakkaamiseen jo ennen yleisen vanhentumisajan päättymistä. Tapauksessa asunto-osakeyhtiön rakennuksessa havaittiin 27.12.2012 vesivahinko. Yhtiö ilmoitti katselmuksessa 8.3.2013 urakoitsijalle ja tämän aliurakoitsijalle esittävänsä mahdolliset korvausvaatimuksensa myöhemmin. Neuvottelussa 29.4.2014 yhtiö vaati korvausta aliurakoitsijalta, joka tekisi korvaushakemuksen vakuutusyhtiölleen. Urakoitsijaa kohtaan yhtiö esitti korvausvaatimuksen vasta 30.3.2015. Urakoitsija kiisti korvausvastuunsa vedoten asunto-osakeyhtiön passiivisuuteen.

Korkein oikeus totesi, että asianmukaisen reklamaation tehneen velkojan passiivisuus asian selvittämisessä ei pääsääntöisesti johda saatavan lakkaamiseen ennen yleisen vanhentumisajan umpeutumista. Toiseen johtopäätökseen voitaisiin päätyä, mikäli velallinen olisi perustellusti päätynyt käsitykseen, että toisen sopimusosapuolen tarkoituksena ei ole enää vedota sopimusrikkomukseen.

Nyt kyseessä olevassa ratkaisussa korkein oikeus totesi ensinnäkin, että yhtiö oli katselmuksessa tekemäl-lään ilmoituksella täyttänyt ajoissa reklamaatiovelvollisuutensa. Edelleen korkein oikeus totesi, että ko. tapauksessa yhtiön menettely ei ollut kokonaisuutena arvioiden sellaista, että urakoitsija olisi voinut perustellusti olla siinä käsityksessä, että yhtiö olisi luopunut vaatimuksistaan. Näin ollen yhtiön vahingonkorvausvaatimus ei ollut vanhentunut.

On syytä huomioida, että velkojalle suosiollisen ratkaisun edellytys oli, että tämä oli tehnyt reklamaation asianmukaisesti ja ajallaan. Tämän lisäksi on edelleen suositeltavaa esittää myös vahingonkorvausvaatimus mahdollisimman joutuisasti. Velkoja voi omalla kommunikaatiollaan velallisen suuntaan minimoida riskiä siitä, että velallinen voisi väittää päätyneensä käsitykseen, ettei vaatimuksia olisi enää tulossa.

Julkaistu 7.1.2020