Ennakkopäätöksessä KKO 2017:74 oli kyse maanviljelijän vahingonkorvauskanteesta polttoöljyn myyjää vastaan. Maanviljelijän käyttämien traktoreiden moottorit olivat vioittuneet epäpuhtaasta polttoöljystä, minkä johdosta tämä vaati itselleen korvattavaksi traktoreiden korjauskustannuksia sekä selvittelykustannuksia. Alempien oikeusasteiden näkemyksestä poiketen, korkein oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että kyse oli välillisistä vahingoista, joita myyjä ei ollut velvollinen korvaamaan.

Kauppalain 40 §:n pääsäännön mukaan ostajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii tavaran virheen vuoksi. Kuitenkin mainitun pykälän 2 momentti poissulkee ”tavaran virhe” -vastuuperusteen soveltamisalan ulkopuolelle ns. välillisten vahinkojen korvaamisen. Tästä huolimatta pykälän 3 momentissa säädetään, että ostajalla on oikeus korvaukseen kärsimästään välillisestäkin vahingosta, jos virhe tai vahinko johtuu huolimattomuudesta myyjän puolella tai jos tavara on poikennut siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut. Kauppalain 67 §:ssä määritellään mitä tarkoitetaan välillisellä vahingolla ja tähän vahinkoluokkaan luetaan myös vahinko, ”joka johtuu muun omaisuuden kuin myydyn tavaran vahingoittumisesta”.

Korkein oikeus viittasi myös kauppalain esitöihin (HE 93/1986 vp, s. 128) katsoessaan, että tapauksessa käsitellyt traktoreiden korjauskustannukset olivat juuri edellä mainitun kaltaisia kauppalain 67 §:ssä määriteltyjä välillisiä vahinkoja. Myös maanviljelijälle aiheutuneet selvittelykustannukset katsottiin välilliseksi vahingoksi, niiden liittyessä nimenomaan välillisen vahingon ja sen korvattavuuden selvittelyyn.

Tavaran virheestä aiheutuvien välillisten vahinkojen korvattavuus edellyttää edellä mainitulla tavalla kauppalain mukaan myyjän huolimattomuutta tai tavaran poikkeavuutta siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut. Koska korkeimmassa oikeudessa ei enää vedottu myyjän huolimattomuuteen vastuuperusteena, niin korkein oikeus arvioi ainoastaan, tulisiko välilliset vahingot korvata erityinen sitoutuminen -vastuuperusteen nojalla.

Korkein oikeus katsoi asian osalta, että säännös erityisestä sitoumuksesta vastuuperusteena välillisten vahinkojen korvaamiselle on tarkoitettu koskemaan tyypillisesti tilanteita, joissa tavaran erityiset ominaisuudet ovat niin tärkeitä ostajalle, että niihin on kiinnitetty kauppaa tehtäessä huomiota, tai joissa myyjä on erityisesti tuonut ilmi tavaran jonkin ominaisuuden.

Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan, että maanviljelijällä olisi tullut olla myyjän nimenomaisen ilmoituksen tai muiden kaupanteko-olosuhteiden perusteella erityinen, tavanomaisesta ostotilanteesta poikkeava aihe edellyttää, että polttoöljy on puhdasta, jotta kysymyksessä olisi ollut kauppalain mukainen myyjän erityinen sitoumus. Pelkästään sillä perusteella, että myyjä on tiennyt polttoöljyn viimekätisestä käyttötarkoituksesta (joka oli tapauksessa tuotteen tavanomainen käyttötarkoitus) ei voida katsoa myyjän antaneen erityistä sitoutumista polttoöljyn puhtaudesta ja siitä, ettei se aiheuta vikoja työkoneisiin. Näin ollen korkein oikeus katsoi, ettei myyjä ollut kauppalain nojalla vastuussa maanviljelijän vahinkojen korvaamisesta.

Ennakkopäätös selventää välillisen ja välittömän vahingon määrittelyä sekä erityisesti myyjän antaman erityisen sitoumuksen arviointia vastuuperusteena. Ratkaisu myös vahvistaa kauppalain mukaisen jaottelun sen suhteen, että tuotevahingot katsotaan lähtökohtaisesti välilliseksi vahingoksi. Myyjän erityiseltä sitoumukselta edellytetään, että tavaran tiettyihin ominaisuuksiin on kauppaa tehtäessä kiinnitetty jommankumman osapuolen toimesta erityistä huomiota.

Ennakkopäätöksen tarjoamia opetuksia ja erityisesti loppuratkaisua tarkastellessa on kuitenkin syytä pitää mielessä, että korkein oikeus ei ottanut kantaa myyjän huolimattomuuteen vastuuperusteena, sillä siihen ei enää korkeimmassa oikeudessa maanviljelijän puolelta vedottu. Asiassa ei myöskään arvioitu lainkaan polttoöljyn valmistajan mahdollista vahingonkorvausvastuuta, koska valmistaja ei ollut jutussa vastaajana. Ennakkopäätöksen seurauksena sopimuskäytännössä tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota välittömien ja välillisten vahinkojen määrittelyyn, joka on täysin sopimusvapauden piiriin kuuluva seikka.